LOKIKIRJA: Mikä ihmeen tarinallistaminen?

Tarinallistaminen sekoitetaan toisinaan liiketoiminnan kentällä virheellisesti synonyymiksi minkä tahansa tarinankerronnan hyödyntämiseen liittyvän kanssa. Toin termin kymmenisen vuotta sitten liiketoiminnan kentälle, kun lähdin kehittämään tarinallistamisen eli tarinalähtöisen palvelu- ja liiketoimintamuotoilun menetelmää vuonna 2008. Samalla otin ensimmäisenä Suomessa käyttöön ammattinimikkeen tarinallistaja. Intohimoni on tuoda draamalliseen eli toimintaan perustuvan tarinan käytänteitä liiketoiminnan kentälle. Tätä varten olen kehittänyt tämän menetelmän, jonka esittelin myös kirjassani Tarinallistaminen – Palvelukokemuksen punainen lanka. 

 

Mitä tarinallistaminen sitten oikein on?

Tarinallistaminen on yrityksen  koko toiminnan tai yksittäisen palvelun kehittämistä asiakasta osallistavan tarinan muotoon. Kyse on strategisesta muotoilusta, jossa tarinaa käytetään välineenä asiakaskokemuksen laadun ja elämyksellisyyden kehittämiseen. Tavoitteena on erottuminen ja asiakkaan sitouttaminen, engagement.

Tarinallistamisessa yritykselle luodaan oma ydintarina tukemaan liiketoimintaa ja sen tavoitteita. Tarinaa toteutetaan kaikilla tasoilla niin digitaalisessa kuin fyysisessäkin palveluympäristössä, palveluprosessien eri vaiheissa ja markkinointiviestinnän eri kanavissa. Rakennetaan ensin työntekijäkokemusta ja sitä kautta asiakaskokemusta tarinan muotoon. Tarinan tulee toimia ensin yrityksen sisällä, että se voisi tulla todeksi asiakkaille. Tarinallistaminen on toimintaa.

Tarinateko voi olla esimerkiksi yrityksen ydintarinaan luodun hahmon hyödyntäminen sosiaalisen median kertojaäänenä ja hahmon tarinan rakentaminen osaksi markkinointimateriaaleja, pakkaussuunnittelua ja tuotekortteja. Parhaimmillaan asiakkaasi kiinnittyy mukaan juonelliseen tarinaan, jota hän janoaa lisää.

 

Tarinallistamisella yritys erottuu ja jättää muistijälkiä

Tarinallistaminen ei ole vain elämysalojen juttu, vaan sitä voi käyttää myös työkaluna B2B puolen yritykset. HAPPYMOOR in teknologiayritys Isletille tekemässä brändiuudistuksessa hyödynsimme tarinallistamista yhtenä keinona halutun muutoksen tekemiseen.

Ote Isletille laatimastamme ydintarinasta:

Me olemme olemassa sinua varten. Raikas meri-ilma on karaissut meidät, ja mukanamme tuomme sinulle sylillisen arktista voimaa. Islet on vakaa saari keskellä merta, ja sen tumma ja sileä rantakallio on hioutunut tasaiseksi kahdenkymmenen toimintavuotemme aikana. Yritysten toiminnan prosessit ja niitä ohjaavat teknologiset järjestelmät ovat kuin meren pinnan alla elävä rikas ja monimuotoinen ekosysteemi. Me autamme sinua hallitsemaan syvyyksissä tapahtuvaa liikettä.

Toteutimme yritykselle ydintarinan, joka ohjaa yrityksen toiminnan tarinallistamista.  Kaikki lähti liikkeelle yrityksen tarjoaman ratkaisun ja arvojen syvällisestä tunnistamisesta, omalta osaltaan tekemistä ohjasi tietysti yrityksen uusi nimi, Islet  eli luoto, pieni saari. Tarina näkyy yrityksen markkinointiviestinnässä, niin kotisivuilla, uuden brändin lanseeraustapahtumassa kuin esimerkiksi käytettävinä tarinatermeinä sekä työntekijöiden vaatetuksessa.

Tarinallistaminen on keino erottua, mutta myös keino inhimillistää ja merkityksellistää toimintaa, sekä yrityksen sisällä että yrityksen ulkopuolella.

Joko sinä uskallat heittäytyä tarinallistamisen maailmaan?

Anne Kalliomäki
Head of Storification
HAPPYMOOR

Anne Kalliomäki: Tarinallistaminen – Palvelukokemuksen punainen lanka (Alma Talent, 2014)

HAPPYMOOR Miehistö on yrittäjistä koostuva osaajayhteisö, joka yhteiskehittää ja tuotteistaa käyttäjälähtöisiä palveluformaatteja, tekee toimeksiantoja ja omia tuotantoja sekä markkinoi, myy ja tuottaa niitä uudella tavalla yhdessä. Intohimonamme on liikuttaa ihmisiä niin tunteen tasolla kuin palaavina asiakkaina. HAPPYMOOR yhdistää kaupungit, yritykset ja yhteisöt jakamaan tekemistä, resursseja, osaamista ja kokemuksia luodakseen parempia asiakasmatkoja, personoidumpia kokemuksia, parempia asiakaspolkuja ja onnellisempia asiakkaita yhdessä.